EtusivuKiertotalouden arkea -blogiMonivaiheinen murskaus ja materiaalien erottelu

Monivaiheinen murskaus ja materiaalien erottelu

Kerroimme jo aikaisemmin, miten romuautojen kierrätys päävaiheittain etenee. Murskaus kuulostaa vaiheista rajuimmalta, mutta on samalla yksi tärkeimmistä kierrätyksen erotteluvaiheista.

Romuauton komponenttien uusi elämä vastaanottopisteessä alkaa isojen osakokonaisuuksien irrottamisella. Kun kaikki helposti poistettavissa olevat komponentit on otettu talteen ja lajiteltu, on vuorossa vaiheista rajuin eli murskaus.

Purkuvaiheesta murskausvaiheeseen siirretty kori päätyy vääjäämättä etenevälle hihnalle. Tämän päästä löytyy tonnien painoinen vasaramurskain, joka tekee selvää jälkeä kaikesta hihnalle laitettavasta. Kokonaisten autojen lisäksi murskaamot käsittelevät paljon muitakin tavaroita; mukana on pääasiassa metallista valmistettuja tuotteita kodinkoneista sekalaiseen metalliromuun. Tavara pyörii murskaimessa sen aikaa, että se on tarpeeksi pientä edetäkseen seuraaviin erotteluvaiheisiin.

Murskaimen läpi menee metallin lisäksi paljon esimerkiksi eriste- ja pintamateriaaleja, joissa on muun muassa muovia ja kangasta. Nämä metalleihin verrattuna kevyet materiaalit saadaan eroteltua ilmaerottelulla, jossa materiaalivirrasta poistetaan kevyt materiaali voimakkaalla ilmavirralla. Tämä materiaali suuntaa pääasiallisesti jätteenpolttolaitoksiin, missä se täyttää viimeisen tehtävänsä energianlähteenä.

Seuraava koneellinen vaihe metallien erottelussa on magneettisen materiaalin poistaminen. Suurin osa erottelussa talteen saatavista aineista on terästä, joka on käytännössä sulatusta vaille valmista materiaalia uuteen elämään suoraa murskaamolta. Teräs toimitetaan terästehtaille, joissa se sulatetaan ja toimitetaan halutussa muodossaan terästä raaka-aineena käyttäville tahoille.

 

Arvometallien erottelussa puolestaan hyödynnetään eri tiheyksisiä nesteitä. Tällä prosessilla nesteen pinnalle saadaan tarkasti nousemaan juuri halutut materiaalit. Näin murskatusta materiaalista saadaan eroteltua esimerkiksi alumiini, kupari, sinkki ja lyijy. Nämä jatkavat niin ikään matkaansa jalostuslaitoksiin, joista ne päätyvät uudelleenkäyttöön.

Ihmisen tärkein rooli on toimia tämän koko prosessin valvojana, mutta tietyissä vaiheissa tapahtuu myös manuaalista erottelua. Esimerkiksi yksittäisten suuriksi paloiksi jääneiden ei-metallien erottaminen on tehokkainta hihnan vieressä seisovan ja materiaalivirtaa tarkkailevan ihmisen toimesta.

Romuauton murskaus ja materiaalien erottelu on monivaiheinen prosessi, joka on suorastaan autokierrätyksen kivijalka. Ilman tätä perusteellista ja monipuolista tekniikkaa hyödyntävää vaihetta uusiokäyttöön päätyvän materiaalin osuus jäisi huomattavasti alhaisemmaksi. Oikein tapahtuvan kierrätyksen avulla romuauton materiaaleista saadaan hyötykäyttöön jopa 97 prosenttia. Muistathan siis kierrättää autosi ja muut tavarat oikein.