EtusivuKiertotalouden arkea -blogiAutokierrätyksen ja kumppaneiden romutuskampanja kesäkuussa

Autokierrätyksen ja kumppaneiden romutuskampanja kesäkuussa

Suomen Autokierrätys Oy käynnisti kesäkuun alussa kumppaneidensa kanssa romuautojen kierrätyskampanjan. Tavoitteena oli, että ajokäyttöön kelpaamattomat autot saataisiin tehokkaasti liikkeelle pihojen periltä ja katujen varsilta.

Kampanjavideo ja sosiaalisen median postaukset muistuttivat autoilijoita siitä, että ennemmin tai myöhemmin on aika luopua uskollisesta autoystävästä. Vaikka luopuminen olisikin vaikeaa!

Kampanja näkyi erityisesti Suomen Autokierrätyksen sosiaalisen median kanavissa, tarkemmin Facebookissa, Instagramissa ja YouTubessa. Kampanja oli valtakunnallinen, sillä kierrätettäviä autovanhuksia löytyy kaikkialta Suomesta.

Teemana oli romuautojen kierrättämisen helppous. Lisäksi muistuttiin, että vain virallisen vastaanottajan kautta kierrättämällä omistaja saa itselleen romutustodistuksen, jonka ansiosta velvollisuudet auton suhteen päättyvät varmasti.

Autoilijoiden huomiota kiinnitettiin myös sekä osien että materiaalien asianmukaisen kierrätyksen tärkeyteen. EU:n ympäristönormit täyttävällä kierrätyksellä on seurauksia monilla suunnilla. Osien uudelleenkäyttö ja materiaalien kierrätys säästää ympäristöä ja vähentää haitallisen kaivosteollisuuden tarvetta meillä ja maailmalla.  

Suomen Autokierrätyksen toimitusjohtajan Juha Kenraalin mukaan kampanja näytti herättävän hyvin huomiota, sillä esimerkiksi videon katseluluvut ovat olleet erinomaisia. ”Toivottavasti kampanja näkyy lomien jälkeen kierrätykseen toimitettujen autojen lukumäärässä, monihan tarttuu näihin arkisiin toimiin vasta kesärientojen jälkeen”, hän toteaa.

Mukana kampanjassa olivat Autokierrätyksen keskeiset yhteistyökumppanit Kajaanin Romu, Kuusakoski Recycling, Suomen Autopurkamoliitto ry, Eurajoki Group, Suomen Romukauppiaiden liitto ry ja Stena Recycling.

Videon voi katsoa Suomen Autokierrätyksen YouTube-kanavalta (https://www.youtube.com/watch?v=DtkKJunnVhY) . Kampanjan verkkosivu löytyy osoitteesta https://autonromutpois.fi/. Sieltä voi katsoa selkeät ja yksinkertaiset ohjeet auton kierrättämiseen, niiden avulla pääsee hyvin liikkeelle.