EtusivuAjankohtaisetSuomen Autokierrätys Oy:n uutena toimitusjohtajana on aloittanut Juha Kenraali

Suomen Autokierrätys Oy:n uutena toimitusjohtajana on aloittanut Juha Kenraali

Juha Kenraali, 53, YTM, on aloittanut Suomen Autokierrätyksen toimitusjohtajana 1.1.2021 nykyisen toimitusjohtajan Arto Silvennoisen jäädessä eläkkeelle 1.3.2021. Kenraali siirtyy tehtävään Autotuojat ja -teollisuus ry:n tietojohtajan tehtävästä. Tätä ennen Kenraali on työskennellyt Traficomissa, valtiovarainministeriössä, Tullissa sekä lääketeollisuudessa.

”Autojen kierrätys on ollut uraauurtavaa kiertotaloustyötä jo pitkään. Eri toimijat huolehtivat omalta osaltaan tuottajavastuun toteutumisesta. Voidaankin hyvällä syyllä puhua aidosta kiertotalousekosysteemistä, jossa autoalan, romutusalan ja viranomaisten muodostama verkosto varmistaa auton asianmukaisen käsittelyn sen elinkaaren loppuvaiheessa. Arto Silvennoinen on tehnyt tärkeän uran autojen kierrätysjärjestelmän luomisen ja tuottajavastuun esimerkillisen toteutumisen eteen. Innostunein mielin lähden tätä työtä jatkamaan ja edelleen kehittämään”, sanoo Juha Kenraali.

Lisätietoja

Juha Kenraali, p. 040 772 2026, juha.kenraali@autokierratys.fi